Ehdin melkein kolmen vuosikymmenen ikään siten, että oli matkustellut ympäri maailmaa, mutta kaikkia naapurimaita ei kuitenkaan ollut käytyjen maiden listalla. Viimeinen eli äiti-Venäjä tuli vihdoin kuitattua kesäloman aloituksena. Historiaa pursuavaan Pietariin matkustimme Allegro-junalla, jota voi muuten todella suositella! Ainoastaan kolme ja puoli tuntia sekä puolenkymmentä passitarkastusta ja on Venäjän helmen keskustassa.
Itänaapurin herkuista tiedossa olivat blinit, pelmenit ja borsch-keitot, mutta ennalta en tiennyt, mitä itänaapurissa syödään aamiaisella. Lähellä Pietarin pääkatua Nevski Prospektia sijaitsevan Nevski Grand Hotellin aamiaispöydässä ei ollut vodkaa tahi suolakurkkuja, vaan melko perinteinen hotelliaamiainen: leivät, kananmunat, leikkeleet, pekonit ja corn flakesit olivat tarjolla kera kahvin, teen ja tuoremehun.
Jotain spesiaalia pöydästä sentään löytyi: ensinnäkin kaikki salaatit lilluivat enemmän tai vähemmän jossain liemessä, joiden maku oli hyvä epämiellyttävästä ulkonäöstä huolimatta. Liemi ei ollut etikkainen, vaan pehmeä, smetanamainen.
Toiseksi tarjonnassa oli todella panostettu makeisiin herkkuihin: juustokakkua, itävaltalaisia strudel-leivonnaisia täytettynä omenalla tai vuohenjuustolla ja mansikalla, kahta eri laatua pannukakkua sekä makeaa croisanttia. Makea leivostarjonta paikkasi niukan leipätarjonnan, johon kuului yksinkertaisesti paahtoleipä.
Myös lämpimän ruuan tarjonnassa löytyi, erilaisia munakkaita, makkaroita ja lämpimiä kasviksia löytyi metallisten kupujen alta. Tuorepuolessa oli toivomisen varaa: omenalohkot ja appelsiinisiivut eivät täyttäneet vihreäntarvettani.
Yllättäen aamiaispöydän parhaaksi osaksi nousi puuro, joka nousi kaikkien aamiaiskokemusteni puuro top kolmoseen. Pehmeä, melkein vellimäinen ohrapuuro ei tarvinnut seurakseen kuin voisilmän. Kuka tiesi, että itänaapurissa osataan tehdä suussa sulavaa puuroa? En minä ainakaan.
Pisteet / ruoka: 7 1/2
Pisteet / tunnelma: 7
Papukaijamerkki: Puuro suli suuhun ja jälkiruuissa löytyi
Noottia: Leipävalikoima ja tuoreiden vihannesten ja vihannesten niukka määrä
Erikoista: Erikoista se, että kaikki kauhean tavallista. Missä venäläisyys? Vähintään blinejä ja kaviaaria olisi pitänyt olla tarjolla 🙂
– Flora
Juu Venäjällä on parhaat puurot kaikista maista joissa olen käynyt 🙂 Edellisen illan vodkajuominkien jälkeenkään ei tee aamulla mieli syödä mitään muuta kuin ihanan pehmeää puuroa!