Avainsana-arkisto: hotelli

Nevsky Grand Hotel – hotelliaamiainen itänaapurissa

Vaikuttava Verikirkko

Ehdin melkein kolmen vuosikymmenen ikään siten, että oli matkustellut ympäri maailmaa, mutta kaikkia naapurimaita ei kuitenkaan ollut käytyjen maiden listalla. Viimeinen eli äiti-Venäjä tuli vihdoin kuitattua kesäloman aloituksena. Historiaa pursuavaan Pietariin matkustimme Allegro-junalla, jota voi muuten todella suositella! Ainoastaan kolme ja puoli tuntia sekä puolenkymmentä passitarkastusta ja on Venäjän helmen keskustassa.

Itänaapurin herkuista tiedossa olivat blinit, pelmenit ja borsch-keitot, mutta ennalta en tiennyt, mitä itänaapurissa syödään aamiaisella. Lähellä Pietarin pääkatua Nevski Prospektia sijaitsevan Nevski Grand Hotellin aamiaispöydässä ei ollut vodkaa tahi suolakurkkuja, vaan melko perinteinen hotelliaamiainen: leivät, kananmunat, leikkeleet, pekonit ja corn flakesit olivat tarjolla kera kahvin, teen ja tuoremehun.

Nevsky Grand hotelin aamiaisestetiikkaa

Jotain spesiaalia pöydästä sentään löytyi: ensinnäkin kaikki salaatit lilluivat enemmän tai vähemmän jossain liemessä, joiden maku oli hyvä epämiellyttävästä ulkonäöstä huolimatta. Liemi ei ollut etikkainen, vaan pehmeä, smetanamainen.

Toiseksi tarjonnassa oli todella panostettu makeisiin herkkuihin: juustokakkua, itävaltalaisia strudel-leivonnaisia täytettynä omenalla tai vuohenjuustolla ja mansikalla, kahta eri laatua pannukakkua sekä makeaa croisanttia. Makea leivostarjonta paikkasi niukan leipätarjonnan, johon kuului yksinkertaisesti paahtoleipä.

Ruskea oli hotellin väri

Myös lämpimän ruuan tarjonnassa löytyi, erilaisia munakkaita, makkaroita ja lämpimiä kasviksia löytyi metallisten kupujen alta. Tuorepuolessa oli toivomisen varaa: omenalohkot ja appelsiinisiivut eivät täyttäneet vihreäntarvettani.

Yllättäen aamiaispöydän parhaaksi osaksi nousi puuro, joka nousi kaikkien aamiaiskokemusteni puuro top kolmoseen. Pehmeä, melkein vellimäinen ohrapuuro ei tarvinnut seurakseen kuin voisilmän. Kuka tiesi, että itänaapurissa osataan tehdä suussa sulavaa puuroa? En minä ainakaan.

Aamiaisjälkkäri

Pisteet / ruoka: 7  1/2
Pisteet / tunnelma: 7
Papukaijamerkki: Puuro suli suuhun ja jälkiruuissa löytyi
Noottia: Leipävalikoima ja tuoreiden vihannesten ja vihannesten niukka määrä
Erikoista: Erikoista se, että kaikki kauhean tavallista. Missä venäläisyys? Vähintään blinejä ja kaviaaria olisi pitänyt olla tarjolla 🙂

– Flora

1 kommentti

Kategoria(t): Brunssit ulkomailla, Hotelliaamiaiset

Maratoonarin aamiainen: Tukholman Mornington hotel

Mornington hotel on kätevästi piilotettu loistavalle sijainnille keskelle Östermalmia eli Tukholman ”Eiraan”. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ökypaikka, vaan kodikas keskisuuri hotelli, jonka sisustuserikoisuutena ovat kirjat, niin hotellin aulassa kuin huoneissakin.

Paikka oli varustettu myös erinomaisella aamiaistarjonnalla: pöydästä löytyivät tuoreet sämpylät, croissantit hilloineen ja brie-juustoineen, perinteiset leikkeleet ja vihannekset sekä kananmunat, pekonit, jogurtit, hedelmät ja myslit. Erikoisuutena oli letut kermavaahdolla ja mansikkahillolla, jotka maistuivat mummon tekemiltä: kokki oli selvästi vääntänyt ne yksitellen lettupannulla. Lisäksi tarjolla oli taivaallista tuorepuristettua appelsiinimehua ja smoothieta, joka kylläkin maistui enemmän vedellä jatketulta marjajogurtilta. Jälkkäripuolen kruunasivat pienet, täyteläiset brownie-kuutiot.

Ensimmäisenä aamuna Flora ja kaverit eivät kuitenkaan saaneet vielä nauttia täysin siemauksin aamiaispöydän antimista, koska tarkoituksena oli juosta parin tunnin päästä 42 kilometria Tukholman perinteikkäällä reitillä. Sen sijaan pöydässä näkyi mm. Suomesta tuotua pussipuuroa ja mehukeittoa, paahtoleipää, näkkileipää sekä maustamatonta jogurttia ja hedelmiä. Pisteet keittiölle, joka taikoi myös pyynnöstä kaurapuuroa eräälle seurueesta, joka ei ollut varautunut puuropussilla. Optimaalisen hiilihydraattitankkauksen takia myös määrät olivat tarkkoja. Itse söin kaksi näkkileipää juustolla ja vihanneksilla, maustamatonta jugurttia, hedelmiä ja hieman mysliä sekä lasin smoothieta ja lasin appelsiinimehua.

Maratonin lisäksi aamiaispuheenaiheena oli se, mitä HUOMENNA aiotaan syödä. Turhaan ei oltu tiukkana, sillä annokset siivittivät maaliin asti koko porukan ja seuraavana aamuna päästiin santsaamaan kunnolla.

Aamiainen ennen maratonia

Kuva on harmaa, kuten hiilaritankkaukseen tähtäävä aamiainenkin.

Aamiainen maratonin jälkeen

Maratonin jälkeen ja tästähän puuttuu vielä täysin jälkkärit.

Pisteet / ruoka: 8

Pisteet / tunnelma: 8

Papukaijamerkki: Itse tehdyt letut ja ekstrana loihdittu puuro

Noottia: Ruuhkainen noutopöytäalue

Erikoista: Hirveä jännitys ensimmäisenä aamuna, kun edessä oli elämän ensimmäinen kokopitkä maraton

Päivän puheenaiheet: Ensimmäisenä aamuna spekulaatiot mm. kilometrivauhdista ja riittävästä vaseliinin määrästä hiertymien estämiseksi. Toisen aamuna euforiset huudahdukset ”Ei ole todellista, että se on ohi” ja ”Nyt syödään niiiin paljon!”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Brunssit ulkomailla, Hotelliaamiaiset