Avainsana-arkisto: letut

Lettulauantai

Lättyjä lehdessä ja lautasella.

Vapaapäivän kunniaksi testasin lehdestä bongatun Valion lettureseptin. Jostain syystä pulleiden rahkalettujen ohjeita on näkynyt useassa lehdessä, ruokajutuissa ja mainoksissa.

Lettujen paisto onnistui hyvin ilman lettupannua, paksu taikina pysyy hyvin kasassa. Muutin vähän alkuperäistä reseptiä, koska halusin pienemmän satsin. Tällä ohjeella tulee sopiva määrä pikkulettuja 2-3 syöjälle.

Muhkeat letut

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 munaa
  • 150 g maitorahkaa
  • 1 dl maitoa tai maitojuomaa
  • margariinia paistamiseen 

Lisukkeet:

  • vadelmia tai muita marjoja
  • agavesiirappia tai vaahterasiirappia)
  • 1 dl vispikerma
  • 50 g maitorahkaa
  • sokeria

Sekoita muna, maito ja rahka. Lisään keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota hetki ennen paistamista. Paista lettuset keskilämmöllä (itse onnistuin polttamaan pari, koska pannu oli liian kuuma).

Yhdistä kevyesti vatkattu kerma ja maitorahka. Mausta sokerilla ja/tai vaniljasokerilla.

Herkuttele letut hillon tai marjojen, rahkavaahdon ja siirapin kanssa.

Alkuperäinen resepti

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): päänavi, Reseptit

Fazerin lauantaiaamiainen

Perinteinen Fazer ei pettänyt odotuksia.

Brunssipartion neljä jäsentä oli pitkästä aikaa yhdessä koossa, joten oli hyvä aika startata kauan suunniteltu blogi. Paikaksi valikoitui perinteikäs Carl Fazer Café – viime hetkessä tosin, koska alun perin kohteeksi suunniteltu Sävel saa pakit NYT-liitteen arvion perusteella.

Fazerin 16,21 € maksava lauantaiaamiainen vetää vertoja runsaudellaan mille tahansa brunssille. Tilava paikka on ennen puoltapäivää melkein täynnä eli pöytävaraus on tehty tarpeeseen ja ruokajono etenee hitaasti. Lautasille kasattu lopputulos on kuitenkin kaiken odotuksen arvoista. Buffet tarjoaa kaikkea, mitä nettisivutkin lupaavat ja vielä enemmän: mehujen rinnalta löytyy ruis-mustikkasmoothieta ja jälkiruokapöydästä juhlava juustovalikoima ja kaksi eri (vaihtuvaa) kakkua. Laktoosivaivoista kärsivä Elovena saa pöytään jopa oman pikku kannullisen laktoositonta maitoa.

Neljän hengen aamiainen.

Paikan miinukset ovat niinkin mitättömiä, että lihasta pitävä Reissumies kaipailee hieman lämmintä liharuokaa ja letut ovat liimautuneet toisiinsa kiinni eivätkä meinaa irrota tarjoiluastiasta. Lopputuloksena silmät kuitenkin söivät enemmän ruuan noutovaiheessa kuin maha pystyi vetämään. Onneksi pikkolopullo kuohuviiniä per nuppi toimii hyvin täyteläisen aamiaisen laskijana.

Pisteet / ruoka: 9
Pisteet / tunnelma: 8
Papukaijamerkki: Erinomainen hinta-laatu-suhde, lämpimäisten leipien valikoima, tuoreet kasvikset, runsas juustopöytä
Noottia: Tarjoilijoiden (tai jonkun yhden tunarin) tapa pudotella astioita ja ruokailuvälineitä vähän väliä, niin että krapulainen Mimosa sai rytmihäiriöitä.
Erikoista: Mimosa meinasi myös kaataa naulakon naapuripöydän päälle
Päivän puheenaiheet: Traagiset ihmiskohtalot, aamiaisklubin blogin nimi

Toinen jälkkäripöydän herkkukakuista. Tämä tarjoiltiin runsaan juustotarjoittimen kera.

1 kommentti

Kategoria(t): Helsingin brunssit