Avainsana-arkisto: Mimosa

New York – täydellisten brunssien kaupunki

Buttermilkin herkkusienimunakas.

Iso Omena on aamupalaihmisen taivas. Ravintolatarjonta on huikea ja melkein kaikki kuppilat tarjoavat myös aamiaista ja brunssia.

Viikossa ei valitettavasti ehtinyt testata kuin muutaman brunssin, yhtenä päivänä kaksi!

Bellini ja bloody marry.

New Yorkin ruokablogeissa ei kohista turhaan Buttermilk Channelista. Brooklynin vehreässä Carroll Gardenissa sijaitsevan ravintolan brunssi oli jonottamisen arvoinen. Kotoisa ravintola oli sunnuntaipäivällä terassia myöden täynnä, mutta odotuksen jälkeen saimme paikat baaritiskiltä. Hurraa!

Buttermilkin purilainen.

Brunssi alkoi tietysti drinkeillä, neidille belliini ja herralle tujakka bloody mary. Pääruoaksi testasin munakokkelin paahdettujen herkkusienten, pinaatin ja vuohenjuuston kera. Täydellinen kypsyys ja mitä makuja! Seuralaisen burgeri sai myös kehuja. Jälkiruoaksi teki mieli tilata koko makeiden sorttien lista, mutta päädyin ”pieneen” pannukakkuannokseen. Tunnelmalle, palvelulle ja ruoalle täysi kymppi!

http://www.buttermilkchannelnyc.com/

Lohileivät ja muita Penelopen herkkuja.

Midtownin helmi Café Penelope sijaitsi kätevästi lähellä meidän hotellia. Koska brunssi oli niin hyvä, palasimme tänne uudestaan aamupalalle. Sympaattisessa kahvilan, baarin ja leipomon hauskassa sekoituksessa söin lohta, uppomunia ja yrttikastiketta paahtoleivällä. Superhyvä leipä. Maistoin myös avecin valepekonilla täytettyä BLT-leipää. Nerokasta!

Vege BLT.

Aamiaisella testasin jännittävän Penny Egg Sandwichin; munakasta, paikallista juustoa ja pestoa croissantin välissä. Ihanan rasvaista! Hurmaava brunssibaari saa ehdottomasti toisen kympin.

Penelopen porkkanakakku, viimeisen aamun pikkujälkkäri.

Penelopen omenasiideri-mimosaa ja granaattiomena-belliniä teki mieli tilata toiset. Ei kehdattu.

http://www.penelopenyc.com/

Kolmas aamupala- ja brunssipaikka oli jo viime visiitillä hyväksi havaittu Sarabeth’s Keskuspuiston laidalla. Kaikkien muidenkin New Yorkin ravintoloiden tapaan palvelu oli superystävällistä ja kaikki tarjoiltiin pöytiin.

Munakkaissa pitäisi olla aina parsaa.

Parsalla, paprikalla, purjolla ja vuohenjuustolla täytetty frittata oli täydellistä. Jälkiruoaksi tilasin verisuonitaudin pelossa ison kulhon tuoreita hedelmiä ja marjoja.

Miehen tukevampi setti, perunaa ja makkaraa.

Tyylikäs ravintola oli meidän testaamista paikoista kallein, mutta sijaintiin nähden edullinen. Brunssin jälkeen kävelimme tien yli Keskuspuistoon. Ruoalle taas kymppi, mutta tunnelmassa Sarabeth’s häviää vähän edellisille.

http://www.sarabethscps.com/

Lauantain bonusbrunssi Sohossa.

Lopuksi vielä New Yorkin brunssikierroksen tärkeimmät huomiot. Kuumin brunssitrendi juuri nyt: luomumunat. Varastetaan Suomeen: brunssidrinkit (klassikot & tuunatut versiot), pöytiintarjoilu, valepekoni ja kananmunan monipuolinen käyttö (uppomunat, kokkelit, munakkaat…).

Kuinka kauan pitää kärvistellä, että pääsen New Yorkiin uudestaan. I ❤ New Yorkin brunssit.

Elovena

Pst. Etsiikö joku brunssikriitikkoa Amerikkaan?

1 kommentti

Kategoria(t): Brunssit ulkomailla

Villipuutarha: Mimosaa ja mutakakkua luksusbrunssilla

Tiski täynnä tavaraa.

Kaarlenkadun Villipuutarha on hurmaavan outo ja persoonallinen kahvila. Kävin viikonloppuna vihdoin testaamassa, miltä vesivahingon jälkeen avatun kahvilaputiikin uusi luksusaamiainen maistuu.

Kirppislöytöjen ja köynnöstapetin keskellä olo on kuin nukkekodissa. Ympärille kannattaa vilkuilla, koska osa tavaroista on myytävänä. Ja suosittelen visiittiä vessaan, harvinaisen tunnelmallinen huussi.

Alkoholiton mimosa oli ihanan raikas.

20 euron luksusaamiainen alkoi virgin mimosalla, täydellinen drinksu aurinkoiseen aamupäivään! Tervetuliaismaljan jälkeen pöytään tarjoiltiin smoothie ja kahvia, molemmat erinomaisia.

Villipuutarhan kasvikset.

Aamiaiseksi saa valita kasvis- tai lihalautasen, me maistoimme vegeversiot. Lautaselle oli lastattu kasviksia, täytettyjä paprikoita, juustoja (huippuhyvää briejuustoa!), hilloja, oliiveja ja hedelmiä.

Leipä ja croissantit sisältyvät hintaan. Suursyömärisiskot kiittävät tarjoilijatarta, joka kävi moneen otteeseen täydentämässä leipäkoria.

Leipää saa halutessa santsata.

Vaikka leipiä meni monta palaa, tilaa jäi vielä jälkiruoalle (kuten aina), jonka saa halutessa pieneen lisähintaan. Mutakakku vaniljavaahdolla oli mieletön, sisältä mukavan mehevä ja suklainen. Maistui ihan suklaapuurolta!

Siinä se on, suklaapuurolta maistunut kakku.

Minimaalinen miinus tulee pöytään puhaltaneesta kylmästä viimasta. Väliovi oli auki (tai sitä ei ollut) ja istuimme suoraan ulko-oven edessä.

Villipuutarhan brunssi täytti ainakin meidän kriteerit luksusaamiaiselle. Palvelu oli superystävällistä, kahvilan tunnelma ainutlaatuinen ja ennen kaikkea ruoka oli hyvää ja nälkä lähti.

Pisteet / ruoka: 9 +

Pisteet / tunnelma: 9 +

Parasta: IHANA mutakakku

Noottia: Kylmä viima

Erikoista: Pöytiintarjoilu

Päivän puheenaiheet: Työjutut ja päiväskumppa, brunssin jälkeen korkattiin terassikausi 🙂

1 kommentti

Kategoria(t): Brunssit Kalliossa, Helsingin brunssit, Luksusbrunssit

Kuohuvaa kadulla: Pystybaari Mimosa

Mimosan drinkkien salaisuus oli luomumehu.

Laiton ravintolakarnevaali villitsi aurinkoisen Helsingin – ja tietysti myös Brunssipartion. Lupolon brunssin jälkeen marssimme kuplien toivossa Viiskulmaan.  Demos Helsingin toimistoon perustettu pop up -ravintola, Pystybaari Mimosa saa Brunssipartiolta täydet pisteet!

Raikkaita klassikkodrinkkejä jonotettiin omituisen hyvällä fiiliksellä, DJ Fiskarsin säestyksellä. Mimosan listalla oli perinteinen appelsiinipohjainen drinkki ja ihanan kirpeä veriappelsiiniversio, mimosan moderni sisko. Molemmissa juomissa käytettiin Arlan God Morgon -luomumehuja ja Tropicana appelsiinimehua. Kolme drinkkiä irtosi ällistyttävän halvalla, yhteensä 7 euroa. Ravintolapäivä pitää ehdottomasti järjestää uudestaan!

Viiskulman Mimosa

Veriappelsiinimehua (mielellään luomua)

Kuohuviiniä (esim. kuivaa cavaa) tai samppanjaa

Kaada kuohuviinilasi puolilleen veriappelsiinimehua ja täytä lasi varovasti kuohuviinillä tai samppanjalla. Nauti hyvässä seurassa, kadulla tai sisätiloissa.

Pisteet / juoma: 10
Pisteet / tunnelma: 10
Papukaijamerkki: Luomumehu ja oikeat kuohuviinilasit
Noottia: Miksi Mimosa oli auki vain yhden päivän?
Erikoista: Laittomuus ja ihmisten hyväntuulisuus
Päivän puheenaiheet: Ravintolapäivä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Helsingin brunssit, päänavi